Ylisen
Ylisen on Kuortaneella (Etelä-Pohjanmaa) mehiläistarhaukseen sekä hyvinvointiin keskittyvä toimija, jonka tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu mehiläisemojen kasvatusta, sekä hunajatuotteiden valmistamista. Tarjoamme tukea, neuvontaa ja parvien pelastusta Kuortaneen ja lähikuntien alueella.
Olemme toimineet mehiläistarhauksen parissa vuodesta 2024 alkaen. Opiskelemme alaa jatkuvasti ja pyrimme kehittämään tapojamme huolehtia mehiläisistä pölyttäjinämme.
Keskitämme toimintamme mehiläisten tarhapaikkojen rakentamiseen Kuortaneella, emokasvatukseen sekä toiminnan laajentamiseen.
Kehitämme myös erilaisia hyvinvointia edistäviä tuotteita ja tulemme tulevaisuudessa myös tarjoamaan erilaisia hyvinvointipalveluita.
Hunajatuotteita tulee myös jatkossa sivuillemme myyntiin kun toimintamme kasvaa. Tavoitteena olisi että vuonna 2028 saisimme hunajaa ja emoja myös myyntiin asti.
Mehiläisillä menee useampi vuosi rakentaa kennostoja, sekä kehittyä. Hunajaa emme välttämättä saa vielä paljoa ''ihmisille'', koska olemme aloittaneet toimintamme täysin pohjukkeilta parvia pyydystämällä.
Pieniä määriä hunajaa saattaa tulla satunnaisesti tarjolle toimintamme kasvuvaiheessa, liity siis hunajarinkiimme hyvissä ajoin!




